Blogi

17.11.2023  | Yhteistyö

Bluumo ja Kattokeskus yhdessä työhyvinvointia edistämässä

Hyvinvoiva ja motivoitunut henkilöstö on jokaisen yrityksen kivijalka. Hyvä yrityskulttuuri on kaiken A ja O. Kun perusasiat ovat kunnossa, voi työhyvinvointia edistää edelleen tarjoamalla henkilökunnan käyttöön valikoiman hyvinvointia edistäviä palveluita. Bluumon kautta Kattokseskuksen henkilöstö saa yhden osoitteen takaa kattavan valikoiman hierontaa ja muita hyvinvointialan palveluita toimitettuna kotiin tai toimistolle.

Hyvinvointia jokaiseen toimenkuvaan sopivalla tavalla

Kattokeskuksen liiketoimintaan liittyy monenlaista toimenkuvaa. Henkilöstön tehtävät vaihtelevat asennuskeikoista toimistotöihin. Työt voivat siten kuormittaa eri tavoin. Tietty määrä fyysistä ja psyykkistä kuormitusta kuuluu luonnostaan joka ammattiin. Siksi on tärkeää, että myös palautumisesta huolehditaan. Liikunta on yksi parhaista ja monipuolisimmista tavoista hoitaa sekä henkistä että fyysistä jaksamista. Tämän lisäksi esimerkiksi hierontapalvelut auttavat kehonhuollossa ja lievittävät stressin oireita. 

Bluumon palvelut yhä useamman saatavilla

Yhteistyön myötä Bluumon toiminta laajentuu vahvemmin myös Pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Esimerkiksi Nurmijärvi, Pirkkala, Kuopio ja Turku ovat uudet lisäykset Bluumon palvelupeittoon. Tämä on hyvä uutinen alueen yrittäjille, jotka ovat kiinnostuneita työskentelemään Bluumon kautta. Myös yhä useampi kuluttaja voi nyt entistä helpommin tilata hyvinvointipalveluita, kuten hierontaa suoraan kotiin.

Yrityksille Bluumo on uusi ja joustava tapa järjestää esimerkiksi työpaikkahieronta. Bluumon palvelukonsepti sopii erinomaisesti nykypäivän hybridityömaailmaan, sillä palvelemme yhtä lailla tilaukset toimistolle kuin kotikonttoriin. Yritys voi käyttää Bluumon palveluita monenlaisiin tarkoituksiin, samoin kuin työntekijätkin. Hieroja toimistolle päiväksi työnantajan tilaamana taika omakustanteisesti tilatut hieronnat kumppanihintaan ovat erinomaisia tapoja huolehtia hyvinvoinnista itsenäisesti ja yhdessä.

Tutustu Bluumon yrityspalveluihin lisää tästä tai suoraan monipuolisiin hyvinvoinnin palveluihimme